Kisareportaasi

Lentokone teki pakkolaskun Nuuksioon
III° Yhteys partiotaitokilpailu skabailtiin lennokkaasti

On pimeä ja kolea perjantai-ilta. Turistimatkanne Bahamasaarille on päättynyt rajulla tavalla. Boeing 747 alkoi äkkiä menettää korkeuttaan ja massiivinen kone teki huiman pakkolaskun Luukkaan ulkoilualueelle. Hävityksen kauhistus vallitsee onnettomuuspaikalla. Ääni kuiskaa korvaanne: "Teillä on missio".

Näin alkoi perinteikäs jokasyksyinen, kiistattomasti vuoden rälein ja yöpainotteisin partiotaitokilpailu, III° Yhteys, joka skabailtiin jo 15. kerran lokakuun lopussa 1999. Lähtötehtäväksi nikkaroidun mustan laatikon jälkeen lennokkaan teeman mukaisesti pukeutuneet kisaan osallistuneet reilut kymmenen vartiota mm. paikansivat lentokoneen osia, eläytyivät pakkolaskusimulaattoriin, pakenivat konekaapparia sekä raastoivat juustoa tekemällään raastinraudalla.

Susiveikkojen järjestämä III° Yhteys on alusta asti pyrkinyt haastamaan kisaajansa kokeilemaan omia rajojaan. Siitä kertoo juuri ajankohtakin, loka-marraskuinen viikonloppu, usein juuri syysmyrskyjen aikaan - skaba onkin perinteisesti päättänyt PT-kisakauden. Partiotaitokilpailulle poikkeuksellisesti vauhtiin päästään jo perjantai-iltana. Edessä on tukku rasteja ja yösuunnistusta, yleensä aamuvarhaiseen asti. Hetken unen jälkeen kilpailu jatkuu, vaikkei sitä herättyään heti uskoisi.

Taivallettavaa rastilta toiselle riittää taas koko päiväksi, ja ennemmin tai myöhemmin vartiot saapuvat maaliin, joka sijaitsee yleensä jonkin partiokämpän maastossa. Sunnuntaiaamuna valmistuu pistelasku ja laavuista ryömitään juhlalliseen palkintojenjakoon. Kotimatkalla bussinpenkillä syntyvätkin sitten jo tulevien polvien kansantarinat.

Ensimmäinen Kolmannen Asteen Yhteys vuonna 1985 sai nimensä Stephen Spielbergin samannimisestä scifi-elokuvasta. Tämän ufo-yhteyden jälkeen vartiot ovat seikkailleet niin unien, maaseudun, dinosauruksien kuin sarjakuvien ja rocktähtien maailmoissa. Tavaksi on muodostunut valita kullekin kilpailulle oma teemansa, jonka puitteissa rastitehtävät suunnitellaan tai ainakin muokataan. Tämä onkin kehittänyt kilpailulle oman persoonallisen rennon ja hauskan luonteensa.

Sarjoja kisassa on ollut aina kaksi: kakarat ja kärsijät. Näistä ensin mainittu on suunnattu ihan tavallisille lippukunnan vartiolle, joten reitti on lyhyempi ja rasteja on vähemmän. Kakarat-sarjaa uskaltaa suositella aloittelevillekin vartioille, jotka haluavat kokeilla yösuunnistusta. Täysimittainen, vaikea kärsijät-sarja puolestaan tarjoaa reilumminkin haastetta - se sopii n. 15 vuotta täyttäneille ja vanhemmille, esim. vaeltajaryhmille. Vuonna 1998 perustettiin uusi päiväsarja, Kullannuput, vasta aloittaneille luonnollisille vartioille. Tässä sarjassa ei ole yösuunnistusta - lähtö kisaan tapahtuu vasta lauantaiaamuna.

Vuonna 1999 Kärsijät-sarjassa toiseksi sijoittunut Force Feedbackin odotuksen ennen kisaa olivat korkealla. "Tärkeintä ei ole voitto vaan a) hyvät palkinnot b) vastustajan aliarvioiminen c) kolmoisvoitto", luettelivat vartion jäsenet. Maalissa vartio hehkuttaa: "Me ollaan ihan hieverissä, hyvin järjestetty kilpailu, rastit olivat kekseliäitä ja tunnelma on loistava". Vartiolta kritiikkiä saivat ainoastaan omat päät, mitkä eivät aina väsymyksessä toimineet. Tuletteko ensi vuonna uudestaan? "Kyllä, tämä on vuoden rälein ja yöpainotteisin PT-skaba", vartio vastaa. Kakarat-sarjan voittanut Sudet-vartio Susiveikoista on myös tottakai tulossa ensi vuonna kisaan. "III° Yhteys on kerran koettava, jonka jälkeen se onkin jo tapa", lausuu vartio kuin yhdestä suusta.

Partiotaitokilpailuihin osallistuu vuosittain n. 20 000 partiolaista. Kilpailuja käydään SM-, piiri- ja lippukuntatasoilla niin lasten kuin kokeneiden konkareidenkin sarjoissa kaikkina vuodenaikoina. PT-kisoissa testataan partiolaisten opittuja taitoja hyvin erilaisissa tehtävissä. Kisat vahvistavat vartioiden me-henkeä sekä kilpailijoiden yhteishenkeä, luonnetta ja kuntoa ja opettavat liikkumaan luonnossa luonnon ehdoilla. Itseluottamus kasvaa, kun havaitsee vaativassa tehtävässä tai vaativalla vaellusosuudella voittaneensa itsensä tai tehneensä saavutuksen, johon ei olisi uskonut pystyvänsä. PT-kisat ovat niiden järjestejille haastavia järjestelytehtäviä.

III° Yhteyden kotisivut osoitteessa: 3y.cjb.net

III° Yhteyden 1999 tuloksia:

Kärsijät, max. pist. 144,0
1. Norju ja Helmi (SuVe) 124,4 p. 2. Force Feedback (Kapary) 112,6 p. 3. Kollaan Kaukopartio (Kapary) 96,8 p.

Kakarat, max. pist. 105,0
1. Sudet (SuVe) 78,7 p. 2. Haukat (SuVe) 68,7 p. 3. Äidin Kullat (EsMe) 57,7 p.

III° Yhteyden etusivulle...


Susiveikot 20 vuotta

Susiveikot on Helsingin Kaarelan alueella toimiva vireä n. 180 partiotytön ja -pojan lippukunta. Lippukunta on toiminut Kannelmäessä vuodesta 1979.

Susiveikkojen pitkäaikainen haave toteutui vuonna 1989, jolloin päästiin viettämään Vihdin Takkulaan talkoovoimin rakennetun oman retkikämpän avajaisia.

Susiveikot järjestävät joka syksy perinteikkään III° Yhteyden, haastavan, mutta hauskan partiotaitokilpailun. Toukokuussa 1999 lippukunta oli järjestelyvastuussa Suomen Partiolaisten kevätmestaruuskilpailuista IV° Yhteydestä. Tällä hetkellä lippukunnan suurin projekti on ulkomaanleirin järjestäminen vuodenvaihteessa 2000-2001. Matkakohteena on Madeira.

Syksyllä 1999 Susiveikot täytti pyöreät 20 vuotta. Tätä juhlistettiin lippukunnan 10-vuotiaalla retkikämpällä. Juhlavuoden kunniaksi Susiveikot ovat myös kasanneet historiansa yksiin kansiin ja julkaisseet lippukunnan 20-vuotisjuhlajulkaisun. Lippukunnan kotisivut internetissä löytyvät osoitteesta: http://www.lpk.partio.fi/papa/suve. "Säpinää, säpinää, Susiveikot rynnistää!!!", kuuluu lippukunnan huuto.

Suomen Partiolaiset on maamme suurin nuorisojärjestö, johon kuuluu 88 000 partiolaista. Susiveikkojen tarkoituksena on tarjota jäsenilleen hauskaa ja kasvattavaa toimintaa, joka avartaa näkemystä elämään, sekä antaa mahdollisuuden toimia yhdessä partioihanteiden mukaisesti. Partiotoiminta on vapaaehtoista, itsenäistä, puoluepoliittisesti sitoutumatonta, kansainvälistä ja avointa kaikille rotuun, sukupuoleen ja uskontoon katsomatta.

lippukunnanjohtaja:
Juhani Tervo
Albert Petreliuksenkatu 4a D 36
01370 Vantaa
p. (09) 860 1696 / 040-545 9778
email: juhani.tervo@helsinki.fi

III° Yhteyden etusivulle...